Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Viranomaiset eivät puhu totta Kalevan tonttivuokriin liittyen

Lisätty 24.03.2019

Aamulehti pääuutisenaan tänään kertoo Kalevan tonttivuokrien järkyttävistä korotuksista: Tänä vuonna tehtävät korotukset ovat noin 85 % suurempia kuin mitä viime vuonna tehtiin samalla alueella.

Hintatason noususta päätettiin Asunto- ja kiinteistölautakunnan kokouksessa 20.2.2019, joten ihan tuore uutinen ei ole kyseessä. Pitkästä valmistelusta huolimatta jutussa ei ole mainittu, että kyseessä oli äänestyspäätös, korotuksen puolesta äänesti 7/13 lautakunnan jäsenestä, ja allekirjoittanut jätti päätökseen perustellun eriävän mielipiteen. Päätös ei toteuttanut Asunto- ja maapolitiikan linjausten lähtökohtaa hinnoittelulle: ”Sopimuksia uusittaessa lähtökohtana on yhdenvertainen kohtelu.

Tästä löydät päätöskohdan pöytäkirjan kaupungin sivuilta:  http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Asunto_ja_kiinteistoumllautakunta/Kokous_2022019/Asunto_Oy_Vainankontu_nimiselle_yhtiolle(76859)

 

Eriävä mielipiteeni tässä myös kuvana:

 

Jostain syystä Aamulehti antaa kommentointitilaa vain kaupungin viranhaltijoille asiassa, eivät päätöksentekijöille. Valitettavasti noissa viranhaltijoiden vastauksissa on myös suoranaisia valheita. Tämä on raskas syytös ja käyn nyt läpi perustellen jutussa ilmenneet vastaukset, joissa selkeästi totuutta kierretään.

 

4. Miten kerrosneliöhinta määriteltiin ennen uusinta vyöhykekarttaa?

– Meillä on ollut arviokarttoja aiemminkin, mutta ne ovat olleet epämääräisempiä, eikä niitä ole voinut julkaista.

 

Peruste epäilylle: 5.3.2018 kysyin asunto- ja kiinteistölautakunnan varapuheenjohtajana – siis tonttivuokrista päättävänä – itselleni kaupungin vyöhykehintakarttaa. Kun olin ensi kerran sellaisen olemassaolosta kuullut, että osasin ylipäänsä kysyä. Kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm vastasi sähköpostiini:

--

meidän aineistossa on tällainen rajoite. Voisitko kertoa, mihin käyttötarkoitukseen tämän haluat?

 

Julkaiseminen

Tämän hankkeen tuloksia ei saa osittain tai kokonaan käyttää eikä niihin saa viitata tai niiden tietoja

julkistaa ellei toimeksisaaja ole etukäteen kirjallisesti antanut siihen suostumuksensa. Hankkeen tiedot

saa kuitenkin julkistaa hankkeen käyttötarkoituksen mukaisessa yhteydessä, jolloin on myös julkistettava

toimeksisaajan eli Newsec Valuation Oy:n nimi.

--

Eli peruste julkaisun rajoittamiselle oli eri kuin mitä lehdessä kerrottiin. Kyseessä ei todellakaan ole mikään epämääräinen teos, vaan karttojen lisäksi hintaselvitys sisältää 12 sivuisen raportin. Katson nyt, että tuolloin voimassaoleva julkiseen käyttöön julkisilla varoilla hankittu karttasivu on tässä yhteydessä pakko minun julkaista. Kyseessä on hankkeen käyttötarkoituksen mukainen yhteys ja tässä julkaistaan myös toimeksisaajan nimi: Newsec Valuation Oy. Alla vuoden 2017 hintavyöhykekartta:

 

Tampereen tonttivyöhykekartta 2017, Newsec Valuation oyTampereen tonttivyöhykekartta 2017, Newsec Valuation oy

 

Vaatimuksestani on sittemmin tehty ”julkistettava” versio uudesta tonttivyöhykekartasta – vaikka näkemykset näyttävät eroavan myös sen suhteen, miksi aiheesta on tietoja joutunut kaupunki julkaisemaan. Mutta epämääräisyydestä ei voida puhua syynä tämän tiedon aiempaan salaamiseen missään nimessä.

 

Kuva paljastaa valheen myös seuraavassa vastauksessa:

 

5. Uudessa hintavyöhykekartassa keskimääräinen kerrosneliöhinta nousi huomattavasti etenkin Kalevan alueella. Tampereen asunto- ja kiinteistölautakunta hyväksyi 20. helmikuuta Väinämöisenkadulla sijaitsevan As oy Väinänkonnun vuokrasopimuksen jatkamisen 520 euron kerrosneliömetrihinnalla. Kuitenkin vuotta aiemmin naapurissa Lemminkäisenkatu 5:ssä sijaitsevan samankokoisen tontin vuokrasopimus uusittiin 280 euron kerrosneliömetrihinnalla. Miten hinta voi nousta vuodessa yli 85 prosenttia?

– Todellinen markkinahinta on jo naapuritontin uusimisen kohdallakin saattanut olla korkeampi, mutta siinä kohtaa meillä ei ole ollut valmistelussa tietoa korkeammasta markkinahinnasta.

 

Tammikuussa 2018 käytettiin tuota yllä olevaa 2017 vyöhykekarttaa, jonka mukaan alin neliöhinta Kalevassa tulisi olla 380e/kerrosneliö. Kalevassa kaikki vuokrasopimukset (10 kpl) uusittiin vuonna 2018 kuitenkin hintaan 280-290e/kerrosneliö. Syytä siihen, miksi hintavyöhykekarttaa ei Kalevassa noudatettu vuonna 2018, ei päätöksentekijöille osattu lautakunnan kokouksessa kertoa. Halusin kirjauttaa tehdyn huomion Asunto- ja kiinteistölautakunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan selonteko 2018 –dokumenttiin, mutta sitä ei sinne haluttu. Tästä päätös ja eriävä mielipiteeni löytyy: http://tampere.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Asunto_ja_kiinteistoumllautakunta/Kokous_2022019/Asunto_ja_kiinteistolautakunnan_sisaisen(76874)

 

Todellisuudessa Kalevassa tonttien hinnoittelun yht’äkkiseen jyrkkään nousuun oli kaksi pääsyytä:

  1. Viranhaltijat ryhtyivät noudattamaan tilaamansa vyöhykehintakartan mukaisia hintoja myös Kalevassa.
  2. 2018 puolivälissä uusittuun tonttivyöhykekarttaan oli tehty uusi vyöhyke pääosin Kalevan alueelle. Kun Kaleva aiemmin kuului vyöhykkeeseen, jonka alin rakennusoikeusneliöhinta on nyt voimassa olevan vyöhykehintakartan mukaan 400e, on tällä uudella vyöhykkeellä alin hinta 520e.

Nämä kaksi asiaa aiheuttivat sen, että taloyhtiöitä ei kohdella hinnoittelussa tasavertaisesti, vaan oli arpaonnesta kiinni, tuliko vuokrasopimus uusittavaksi viime vai tänä vuonna. Asukkaalle vaikutus kuukausivuokraan on (520e-280e)*0,04/12 = 0,8e/m2. Eli 50m2 asunnon omistaja maksaa 40 euroa jokainen kuukausi enemmän, mikäli hänen taloyhtiönsä tontin vuokrasopimus uusittiin 2019, eikä 2018. Ero kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, kun elinkustannusindeksi vaikuttaa myös tähän erotukseen. Näin ei saisi olla. Kaupunkilaisia tulisi tonttipolitiikassa kohdella yhdenvertaisesti, mikä määritellään myös Asunto- ja maapolitiikan linjauksissa.

 

Kalle Kiili

varapuheenjohtaja, asunto- ja kiinteistölautakunta

kaupunginvaltuutettu

 

edit 25.3. lisätty korotuksen puolesta äänestäneiden lukumäärä