Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Kalle lukee lakia, osa 8: ”itsensä elättämisen oikeus on silläkin, joka ei hallitse itseään ja omaisuuttaan”

Lisätty 05.01.2019

Joulurauha on kadonnutta – ainakin lasten käytöksestä päätellen – ja aika palata lakia lukemaan.

Maanantaina alkoi vuosi 2019, joten ajattelin katsoa sadan vuoden taakse, mitä lainsäätäjät jättivät jälkeensä vuonna 1919. Tuolta vuodelta on helppo valita käsiteltävä ajantasainen säädös, niitä kun on tasan yksi: Laki elinkeinon harjoittamisen oikeudesta.

Kyseinen laki alkaa pienellä johdannolla:

--

Kumoamalla kauppakaaren 6 luvun 1 § ja maaliskuun 31 päivänä 1897 elinkeinosta annetun asetuksen 1–17, 19–22 sekä 40 §, 3, 13, 14 ja 20 § sellaisina kuin ne ovat joulukuun 7 päivänä 1888, marraskuun 11 päivänä 1889 sekä toukokuun 12 päivänä 1884 annetussa asetuksissa, säädetään täten Eduskunnan päätöksen mukaisesti seuraavaa:

--

Tässäkin huomaan, että lain tarkoitusta ei ole katsottu aiheelliseksi kirjata alkuun. No, ehkä se tästä selviää, kun siirrymme suoraan 1 lukuun ”Yleisiä määräyksiä”, jonka kaikkia pykäliä näkyy muutetun jälkikäteen. 1§ on vuodelta 1993 ja kertoo, ketkä saavat tässä laissa säädetyin ehdoin harjoittaa laillista ja hyvän tavan mukaista elinkeinoa.

3§ on pysähtymisen arvoinen seuraavaksi, se on vuodelta 1941 ja kertoo, minkä kaikkien elinkeinojen harjoittamisesta on säädetty erikseen jollain muulla lailla. Kohtia on 28, toivottavasti jokainen elinkeinonharjoittaja osaa valita omansa.

Listalta löytyy mm. ”margariinin ja margariinijuuston sekä muun sentapaisen ihmisravinnoksi aiotun tuotteen valmistus ja myynti” ja ”sirkus, varietee- ja kinematografiesitykset ynnä muut senkaltaiset julkiset näytännöt”. Mitenköhän pärjättäisiin ilman, että noista säädetään erillisillä määräyksillä..

4§ on kumottu viime vuonna ja 5§ vuodelta 1969 kertoo seuraavaa:

--

Luvallisen elinkeinon harjoittaminen ilman muita apulaisia kuin aviopuolisoa tai suoraan etenevää polvea olevia vajavaltaisia jälkeläisiä, ja siinä liikehuoneistoa, konttoria tai erityistä myyntipaikkaa pitämättä, on sallittu ilman eri ilmoitusta tai lupaa. Tämä itsensä elättämisen oikeus on silläkin, joka ei hallitse itseään ja omaisuuttaan.

--

6§ aloittaa uuden luvun ja on myös vuodelta -69. Tässä selkeää (?) tekstiä kahden kappaleen verran:

--

Siltä, joka tahtoo harjoittaa kauppaa tai muuta samantapaista liikettä liikehuoneistossa, konttorissa tai senkaltaisessa erityisessä myyntipaikassa taikka toimia laivanisäntänä tai laivanisännistöyhtiön pääisäntänä taikka muussa elinkeinotoiminnassaan apulaisenaan käyttää muita kuin aviopuolisoaan tai suoraan etenevää polvea olevia vajavaltaisia jälkeläisiään, vaaditaan, että hän hallitsee itseään ja omaisuuttaan.

 

Viimeksi mainitun ehdon estämättä on vajavaltainen oikeutettu harjoittamaan elinkeinoa, niin kuin 1 momentissa sanotaan, jos holhooja siihen suostuu, sekä, milloin holhooja vain tuomioistuimen luvalla saa holhotin puolesta harjoittaa elinkeinoa, hankkii siihen tuomioistuimen luvan.’

--

En muista nähneeni työpaikkailmoituksia, joissa haetaan laivanisäntää tai laivanisännistöyhtiön pääisäntää, mutta ehkä joskus vielä sellainen eteeni tulee. Toisaalta myöskään holhoojaa ei ole enää hetkeen lainsäädännössäkään määritelty, vaan tovin on jo puhuttu edunvalvojista.

13 ja 14§ onkin sitten alkuperäistä vuosisadan vanhaa lakitekstiä ja senkin kyllä huomaa. Esimerkiksi 13§ kuuluu kokonaisuudessaan:

--

Opetus- ja rangaistuslaitoksia sekä vaivaishoito- ja muita kuntain tahi seurakuntain laitoksia älköön kiellettäkö avonaisessa puodissa myyskentelemästä tuotteita, jotka niissä tai niiden silmälläpidon alaisina on valmistettu tai muuten kuuluvat niiden toimialaan. Ennen kaupan aloittamista on siitä kuten tehtävä ilmoitus, niinkun tässä luvussa on säädetty, ja on silloin myöskin kaupanhoitaja ilmoitettava.

--

14§:ssä taasen mainitaan ”maalaiskansa”. Tällaiseen määritelmään en muualla ole törmännytkään, eikä sitä syvemmin kyllä tässäkään avata. Mutta yhtä kaikki, ajantasaisessa lainsäädännössä tunnistetaan väestöryhmä ”maalaiskansa” ja herää kysymys, miksi edeltäjäni eivät ole ylläpitäneet lainsäädäntöä ihan oikeasti ajantasaisena.

Kysymystä vahvistaa 21§, jossa teollisuuden käyttövoiman vaihtoehtona on lueteltu höyry.

Maalaiskansa mainitaan jälleen 22§:ssä:

--

Eri maksua maalaiskansan ja maatilain, haltijain kaupanpidosta yleisellä myyntipaikalla ei saa määrätä, paitsi milloin siinä käytetään kauppakojua, myymäläpöytää tai erotettua myyntipakkaa, jolloin siitä on suoritettava säädetyt maksut kunnalle tai muulle myyntipaikan haltijalle.

--

Näin luettiin maallikon ja insinöörin silmin Laki elinkeinon harjoittamisen oikeudesta, juuri ajoissa ennen saunan lämmitystä. Palataan noin samoihin aikoihin asiaan – tai sen viereen – viikon kuluttua! Lopetan tämän tekstin, kuten loppuu myös päivän laki:

Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot.

Parahin terveisin,

*Kalle

 Kalle eduskuntaan!Kalle eduskuntaan!