Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Maailma ei ole valmis.

Osallisen kansalaistunne kaipaa kasvualustaa

Lisätty 03.01.2017

Presidentin uudenvuodenpuheen aikaan saama kirjoitus julkaistu Aamulehdessä 3.1.2017

---

Tasavallan presidentti Niinistö peräänkuulutti uudenvuodenpuheessaan ”osallisen kansallistunnetta”, jota suomalaisilta löytyi sotien jälkeen: ”Meillä on varjeltavaa ja me sitä yhdessä varjelemme. Siksi, että olemme osallisia.”

Mikä on syönyt meiltä tuota osallisen kansallistunnetta ja ajanut maan tilanteeseen, jossa enemmän etsitään syyllisiä kuin esitetään ratkaisuja? Sama pätee niin politiikkaan kuin vaikkapa työmarkkina-asioihin.

Politiikassa tunteella on aina pärjännyt pitkälle, mutta nyt tunteikkaat toisten ryöpytykset ovat hallitukseen ja oppositioon katsomatta vuotaneet ylitse. Voiko jokainen hallituksen esitys olla turmioksi – tai jokainen opposition esitys huonompi kuin hallituksen? Onko ”vastapuolella” aina ketunhäntä kainalossa ja tavoite jokin muu mitä sanotaan? Tällaisen kuvan saa julkista keskustelua seuraamalla. Kansallisen tason poliitikkojen viime vuosien näyttämä esimerkki ei ole ainakaan lisännyt osallisen kansalaistunnetta ruohonjuuritasolla.

Työmarkkinakysymyksissä taas on julkisessa keskustelussa hypätty yli suuresta osapuolten yhteisestä tavoitteesta: tuottavuuden parantamisesta. Jos tuottavuudesta julkisuudessa puhutaankin, usein virheellisesti ja todellisuudessa tarkoitetaan funktionaalista tulonjakoa ja sen muuttamisesta puhujan edustamalle taholle suotuisemmaksi. Ennen kuin kakkua voi jakaa, tulee keksiä resepti sen tekemiseen. Kokin kuuden minuutin lisävaivaus päivässä varmasti vaikuttaa työn tuottavuuteen, mutta kenenkään ei kannattaisi huijata itseään, että vaikutus olisi merkittävä.

Jokainen vaikuttaja ja puhuja toki toimii osaamisensa rajoissa. Median erityisosaamisen soisikin siirtyvän enemmän skandaalihakuisuudesta todelliseen journalismiin, jossa pyritään vastaanottajalle antamaan puolueettomasti ainekset, joiden avulla hän voi muodostaa oman mielipiteensä asiasta.

Poliitikkoja tarvitaan erilaisine näkemyksineen, kuin myös etujärjestöjä. Yhdessäkään aatteessa tai ismissä yksinään ei silti viisaus asu. Onko liikaa pyydetty, että jokainen osapuoli kunnioittaisi 100-vuotiasta Suomi-neitoa lupaamalla esittää aina itse realistisen ratkaisuesityksen ennen kuin ampuu lonkalta alas muiden esityksiä?

Kalle Kiili, Tampere