Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Sivusto uudistetaan joskus, kun tarvetta ja aikaa sellaiseen taas löytyy.. 

 

Voit sitä odotellessa tykätä Facebook-sivustostani, johon päivittelen luottamustoimikuulumisiani.

Nekalan kirjaston sulkeminen ei paranna kaupungin ongelmia

Lisätty 19.04.2018

Kirjoitin tänään Aamulehdessä otsakkeella Säilytetään Nekalan kirjasto, keskitytään prosesseihin. Mielipidekirjoitukseen mahtuu rajattu määrä merkkejä, joten avaan tässä ajatustani laajemmin.

Saneerauspaketti on tässä taloustilanteessa välttämätön, se lienee selvää kaikille. Valitettavasti vaan en usko, että tällä korjataan rakenteellisia ongelmia ja toiminnan järjestelmällisen jatkuvan kehittämisen puutetta. Listalla olevat keinot ovat suurimmalta osin yksittäisiä kerran onnistuvia toimia, mutta kaupungin toiminnasta suurin osa on prosesseja. Eikä niitä korjata siten, että poliitikot ohjaavat toimintaa budjetilla. Niitä korjataan toimintaa johtamalla.

Aamulehden mielipidekirjoitukseen ei valitettavasti mahtunut oivallinen aiheeseen liittyvä sitaatti John Seddonilta, joka oppeja tunnustetaan Lean-ajattelussa palveluympäristössä: "Tämä on paradoksin ydin: kun johtajat hallitsevat kustannuksia, kustannukset nousevat; kun he oppivat hallitsemaan arvoa asiakkaalle (päästä päähän), kustannukset laskevat. Tämä on epäintuitiivinen totuus.

Tampereella olen noin vuoden aikana valtuutettuna toimiessani kuullut nyt useamman kerran kaupungin talousjohtajan esityksen kaupungin taloudesta. Niistä kaksi huomiota: 1. Esitykset ovat olleet hauskoja, valtuutetut ovat nauraneet niiden aikana useasti. 2. Tampereen nykyistä tilannetta on verrattu siihen, mikä olisi tilanne, mikäli valtionavut ym tulot olisivat pysyneet "hyvien vuosien" tasolla.

Harmi vaan, että vitseillä ei tilanne korjaannu. Ja olosuhteiden syyttely on ihan yhtä turhaa, naapuruskunnissa osataan tehdä ylijäämää ihan samoissa raameissa. Yhdessäkään yrityksessä ei olisi varaa kuunnella talousjohtajan hirtehistä huumoria vuodesta toiseen. Mutta meille se Tampereella riittää, koska keskittyminen siihen, miksi ollaan missä ollaan ja miten suunnitelmallisesti parannetaan ongelmakohtien toimintaa on liian vaikeaa. Perinteisesti on riittänyt, kun vahdataan budjettilukuja. Siinä on vaan se huono puoli, että mikäli toiminnan erityispiirteitä ymmärtämättä hallitaan budjetilla, on enemmän tai vähemmän arpapeliä, mikä on lopputulos.

Merkittävä keino helpottamaan kaupungin talouden ahdinkoa tulevaisuudessa olisi muuttaa asunto- ja tonttipolitiikkaa siten, että omistusasuntoa etsivien perheiden ei tarvitsisi niin usein muuttaa Tampereelta. Tästä aiheesta Aamulehdessä julkaistun kirjoitukseni löydä tästä. Asunto- ja maapolitiikan linjauksista päätetään samassa kokouksessa saneerauspaketin kanssa, tulevana maanantaina. Valtuuston esityslistan liitteenä olevan tilaston mukaan Tampere on iso nettomuuttohäviäjä lapsiperheissä.

Keskustan valtuustoryhmän kokouksessa ilmoitin omasta äänestymiskäyttäytymisestäni tulevassa valtuustossa, että muutoin olen esitettyjen talouden tasapainottamistoimenpiteiden kannalla, mutta Nekalan kirjaston sulkemista en voi kannattaa. Se on listan toimenpiteistä ainoa, joka kohdistuu vain yhden alueen asukkaisiin. Eikä Nekalaan ole kyllä kaupungin toimesta lähivuosina tullut kuin kuoppia teihin, että ei ole tasapuolista viedä sieltä tärkeää lähipalvelua samalla, kun toisaalle kaupunkiin investoidaan isosti.